maanantai 20. marraskuuta 2017

Perusasun pelastus: lierihattu

Eilen halusin pitkästä aikaa käyttää leggingsejä ja pitkää neuletta, mutta asu tuntu ehkä vähän tylsältä sellasenaan. Uudet rouheet nilkkurit pelasti jo melkoisen paljon tylsyydeltä, mutta lopullinen pelastus tuli viimeistään mustan villaisen lierihatun merkeissä. Tässä hatussa oli itseasiassa monta vuotta leveämpi lieri, mutta vihdoin viime kesänä uskaltauduin leikkaamaan sitä pienemmäksi ja hatusta tuli heti paljon käytännöllisempi!





Neule - New Yorker
Leggingsit - Asos
Toppi - Kirppis
Nilkkurit - Asos
Hattu - Stockmann

Vaikka hattu pelastaa helposti asun kuin asun on harmi, miten vähän osaan kuitenkaan lopulta käyttää niitä. Tätä lierihattua ei tule käytettyä kovinkaan usein, sillä huonona hiuspäivänä valitsen helposti pipon, enkä esimerkiks töissä oo osannu vielä käyttää tätä. Jotenkin koen, että tää hattu peittää liikaa kasvoja, jotta voisin sitä vaatekaupassa töissä ollessa käyttää. Aiemmin mun tuli myös pyöräiltyä lähes kaikkialle, jollon lierillinen hattu ei kuitenkaan ois pysyny päässä, saati edes mahtunu kypärän alle. 

Voiko tällasta kasvoja varjostavaa hattua käyttää töissä? Tuleeko sun käytettyä paljon päähineitä?

torstai 16. marraskuuta 2017

Luottomeikit

Mun mielestä uusien meikkien ja kosmetiikkamerkkien kokeilu on tosi mielenkiintosta ja mun tuleekin ostettua melko paljon meikkejä. Kaikki kyllä tulee käyttöön ennemmin tai myöhemmin, sillä useimmiten teen taustatutkimusta netissä ennen ostamista ja näin vältyn virheostoksilta. Harva tuote kuitenkaan nousee lemppariasemaan, mutta kun näin käy, ostan mielelläni samaa uudelleen ja uudelleen.


Yks mun lempparihuulipunista on Essencen Matt Matt Matt -mattahuulipuna, joka maksaa vain kolmisen euroa! Puna ei kuivata tai tunnu huulilla samalla tavalla kuivalta, kuin monet perinteiset mattapunat, mutta ei myöskään ole aivan yhtä pysyvä kuin vaikkapa Nyxin Soft Matte Lip Creamit. Perinteisessä hylsyssä tuleva puna on kuitenkin ehdottomasti pysyvimmästä päästä, eikä se kasaannu huulilla pidemmänkään ajan jälkeen huulien sisäreunoille, kuten esimerkiks juuri Soft Matte Lip Creamit mulla tekee. Ainoa miinus tulee huulipunahylsyn halpiksesta korkista, joka on mulla lattialle pudottamisen seurauksena halkeillut. Itse tuote on kuitenkin täysi kymppi ja toivon, ettei nämä poistu Essencen valikoimasta vuosiin.

Myös seuraava luottotuote on Essencen valikoimasta ja tää onkin mun ylivoimainen lemppari kaikista meikeistä! Essence Liquid Ink Waterproof Eyeliner on merkille tuttuun tapaan tosi edullinen. Mustaakin mustempi eyeliner on tosi kestävä ja ohuella siveltimellä saa aikaan tarkkaa jälkeä myös kissarajauksissa. Putkilo kestää käytössä kauan ja se istuu hyvin käteen, eikä eyeliner kuivu pakettiin. Tää on ollu mun luottotuote jo ainakin pari vuotta, enkä oo tämän testaamisen jälkeen muihin eyelinereihin koskenu. Samassa kuvassa näkyy myös kulmatuote Anastasia Beverly Hills Dipbrow Pomade, joka on ollut mulla käytössä puolisentoista vuotta. Tää on mun käyttämistä tuotteista kalleimmasta päästä, sillä hintaa on reilut parikymppiä, mutta tuote on tosi riittoisa. Sama purkki on ollu käytössä nyt sen puolitoista vuotta ja vielä on noin kolmasosa jäljellä. Dipbrow Pomadella saa tarkkaa ja niin tummaa jälkeä, kuin haluaa. Miinuksina tässä tuotteessa on se, että nyt jäljelläoleva tuote on alkanut kuivua purkkiin ja tällainen siveltimellä levitettävä kulmaväri on hitaampaa käyttää, kuin kulmakynä. Tän loputtua saatankin testata taas kulmakynää, vaikkapa saman merkin Brow Wiziä.



Pohjameikissä mun lempparit on Maybellinen Fit Me! peitevoide, jota käytän silmien alla ja korostusten tekoon. Edullisessa peitevoiteessa on hyvä pakkaus ja se peittää mukavasti ja levittyy helposti. Seuraavaks testiin on menossa LA Girlin peitevoide, joten saa nähdä tuleeko siitä kilpailija tälle. Urban Decayn Eyeshadow Primer Potion on silmämeikin pohjustukseen tarkoitettu tuote ja siltä jos joltain vaadin paljon. Mulla on raskaat ja rasvoittuvat luomet, eikä tätä edeltävät tuotteet (Lumene, Essence) oo pitäny silmämeikkiä siistinä kuin työpäivän ajan. Primer Potionilla saan luomivärin pysymään paikoillaan suunnilleen kellonympäryksen, mutta etsintä parhaan pohjustustuotteen osalta jatkuu. Tämä on kuitenkin ehdottomasti paras tähänastisista kokeiluista ja pakollinen käytettävä aina, kun meikkaan! Isosta purkista löytyy RCMA No-Color Powder, eli väritöntä irtopuuteria, joka on ihanan riittoisaa bakingiin ja muuhun puuterointiin. Se ei muuta pohjameikin sävyä suuntaan tai toiseen ja on ihanan tuntuista kasvoilla. Puuteri on pysynyt muuttumattomana vuosikymmeniä. Monet valittaa purkin epäkäytännöllisyyttä, sillä puuteria ei voi annostella korkkiin, mutta mulle tää ei oo ollu mikään ongelma. Tämä on jo mun toinen purkki kyseistä puuteria ja nykyään RCMA:ta saa tilattua Suomeen Beauty Baystä, mutta aika usein varastot on tyhjänä tän suositun puuterin osalta. 

Viimeisimpänä, mutta jopa innostavimpana näistä luottomeikeistä esittelen ihanan kosmetiikkatubettajan Carli Bybelin luoman luomiväripaletin BH Cosmetics Carli Bybel Deluxe Editionin. Tilasin tän syyskuussa itselleni synttärilahjaks ja tämän paletin ansiosta toinen synttärilahjaks saamani Nyxin luomiväripaletti on jäänyt vielä suhteellisen vähälle käytölle. Tässä on kaikki sävyt, mitä päivittäiseen silmämeikkiin tarvitsee ja mukana on myös kauniit highlighterit. Luomiväreissä riittää pigmenttiä ihan mielettömän paljon ja tuntuu, että mun meikkaustaidot on noussu ihan uusiin sfääreihin tän paletin ansiosta. Punaisen sävyt, ruskeat siirtymäsävyt ja vaaleat shimmerit on kaikki ihan huippulaatua! Paletissa on myös peili ja sen vuoksi tää olis kätevä matkustaessakin, mutta suuren kokonsa ja pahvipakkauksen vuoksi en oo ottanu tätä reissuihin mukaan. Beauty Baystä saatava paletti on hinta-laatusuhteeltaan ihan mieletön, sillä tän ison setin hinta pyörii reilussa 20 eurossa. Toivon niin paljon, ettei tää häviä markkinoilta!

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Joululahjaidea: lumoava joulukaakao

Viime jouluna askartelin poikaystävän perheelle joululahjaks purkillisen joulukaakaota, jonka tekeminen oli helppoa ja nopeaa aineksien hommaamisen jälkeen. Varoitan, että tätä tehdessä rupeaa helposti sokerihammasta kolottamaan ja joulufiilis nousee huippuunsa! Idean kaakaoon löysin Ideatasku-blogista, joten alkuperäinen reseptikin on sieltä.



Kaakaojauhe:

0,5dl leivontakaakaota
3dl kaakaojuomajauhetta
100g tummaa suklaata/maitosuklaata rouhittuna
0,5dl sokeria
3tl vaniljasokeria
2tl kanelia
1tl kardemummaa

Sekoita ainekset keskenään ja laita valitsemaasi purkkiin. Mukaan kannattaa pakata myös karkkikeppejä ja pieniä vaahtokarkkeja! Laita mukaan ohje, jossa kehotetaan sekoittamaan 3tl jauhetta 3dl:iin kuumaa maitoa ja nakkaamaan karkkikepin ja vaahtokarkit kaakaon sekaan. Itse laitoin kaakaojauheen suoraan purkkiin ja vaahtokarkit jauheen päälle purkin sisään erillisessä muovipussissa. Karkkikepit teippasin purkin kylkeen sydämen muotoon, mutta nämä voi tietysti pakata mukaan vaikka pienessä kangas- tai paperipussissa. Nuo teipit pistää omaan silmään vähän liikaa, eikä karkkikepit meinannut pysyä kiinni sillä, mutta halusin välttämättä saada ne sydämen muotoon. 



keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Matkablogi, tyyliblogi vai jotain muuta?

Viimeisen reilun vuoden ajan oon miettinyt sitä, mihin suuntaan haluan blogia viedä. Jos nyt isoja linjoja mietitään, niin oma domain ja kustomoitu ulkoasu olis huikeeta, mutta omasta osotteesta maksaminen ei houkuta, enkä osaa myöskään itse koodata. Osoitetta ja ulkoasua olennaisempaakin on se, mistä haluan tulevaisuudessa kirjottaa.





Takki - New Yorker (Saksa)
Kaulahuivi - JC
Hanskat - Primark (Saksa)
Neule - saatu äidiltä (H&M)
Hame - kirppikseltä (H&M)
Sukkikset - Dubaista
Kengät - Citymarket

Kuvaus - Henri Mutanen

Kun päälle vuosi sitten päätin rupeavani bloggaamaan muustakin, kuin matkustamisesta, en tiennyt mitä odottaa. Tavoitteena oli kuitenkin pitää tasaista postaustahtia yllä ja päivittää blogia keskimäärin joka toinen päivä, mutta ihan tähän en oo aina pystynyt. Huomasin, että asukuvien oheen on välillä hankala keksiä muuta kerrottavaa, kuin vaatteista höpöttämistä, eikä valtaosasta mun vaatteista oo juurikaan kerrottavaa enkä shoppaile jatkuvasti uutta. Kuitenkin matkabloggaamisen lisäks tyyli tuntu siltä, mistä haluan kirjottaa ja asukuvia jakaa.

Nyt oon kuitenkin ruennut miettimään, onko asukuvilla höystetty oma pohdinta ja vaatteista kertominen matkabloggaamisen oheen sopivaa kamaa, vai olisko parempi pitää koko blogi vain ja ainoastaan matkablogina? Tämä tarkoittais myös sitä, että postausmäärä vähenis noin puoleen, sillä enhän matkusta jatkuvasti. Tarviin tähän teidän apua, joten nyt siis mielipiteitä kehiin, jokainen kommentti on mulle arvokas!

Vaikuttaako teidän mielestä blogi nyt sekavalta? Onko sisältö kiinnostavaa, kun peräkkäiset postaukset saattavat kertoa viimeisimmän matkani hotellista ja uudesta takistani?

torstai 2. marraskuuta 2017

Bremenin joulukauppa

Bremenissä syöksyttiin siskon kanssa heti ensimmäisenä päivänä Schnoorin kaupunginosassa sijaitsevaa joulukauppaa kohti. Ollaan kumpikin ihan jouluhulluja, eikä yhtenäisyyspäivän vuoksi ollutkaan juuri mitään muita kauppoja auki, kuin joulukauppa. Sopi meille paremmin kuin hyvin!








Ihanassa kaupassa myytiin kahdessa kerroksessa kuusenkoristeita, jouluvaloja, lyhtyjä, vaaseja ja muuta joulukoristetta. Osa koristeistä oli hyvin venäläistyylisiä ja esimerkiks lähes kaikki kuusen latvakoristeet oli venäläisten suosimia tötteröitä, eikä latvatähtiä. Mä bongasin sieltä ihania tähtiä, jotka oli tarkotettu kuuseen ripustettavaks ja ostinkin niistä yhden, josta aion tehdä rautalangan avulla latvatähden meidän pieneen kuuseen. Enempää koristeita ei lähtenyt tällä kertaa mukaan, sillä kaupan hinnat oli melko suolaiset, eikä heiveröisiä koristeita uskaltanut matkatavaroissa kuljettaa yhtä enempää. Vaikka hinnat olivatkin melko kalliit, suosittelen ihan täysillä Bremenin joulukauppaa kaikille joulufaneille!

Aiemmat tämän reissun postaukset: